Sasu Salinin edustama Olimpija Ljubljana kohtaa keskiviikkona koripallon Eurocupin ottelussa turkkilaisen Banvit Bandirman. Olimpija tarvitsee ottelusta voiton pönkittääkseen jatkomahdollisuuksiaan.
Banvit-voiton lisäksi Olimpija murskasi Adrianmeren liigassa lauantaina Radnickin selvin numeroin.
- Meillä on hyvät lähtökohdat peliin. Voitimme heidät Eurocupissa ja nyt meillä on hyvä kotipeli alla Adrianmeren liigasta, Salin ennakoi.
Viime keskiviikkona Olimpija voitti vieraansa neljän pisteen erolla, mutta Salin löytää vielä parannettavaa edellisesityksestä.
- Teimme siinä pelissä aika paljon helppoja virheitä. Meidän pick ’n’ roll-puolustus oli ajoittain heikkoa ja pystymme aggressiivisempaan puolustukseen. Lisäksi heidän pari jenkkiään pääsivät turhaan riehumaan muutamaan otteeseen nopeissa hyökkäyksissä ja heitä pitää rikkoa aikaisemmin jos virheitä on käytettävissä.
Yksi Olimpijan ratkaisun avain on joukkuetta koko kauden kantanut joukkuepelaaminen.
- Viimeksi meidän nelospelaaja pisti haisemaan, mutta joukkueena me pelaamme eikä kukaan dominoi eikä meillä ole oikein sellaista peluria, joka voi ratkaista ottelun yksin, Salin korostaa.
Voitto olisi Olimpijalle tärkeä jatkopaikkaa ajatellen, sillä se veisi sen askeleen lähemmäs pääsemistä 16 parhaan joukkoon.
- Jos me voitamme, niin meillä on yksi kotipeli jäljellä ja siinä meidän pitää voittaa Budivelnik. Sitten olemme aika lähellä jatkopaikkaa.
Salin loukkaantui hieman viikonlopun ottelussa, mutta vakuuttaa olevansa pelikunnossa.
- Minulle tuli edellispelissä isku pohkeeseen ja sinne tuli verenpurkauma ja jätin väliin maanantain iltaharjoitukset, ettei se äidy pahemmaksi. Ei siinä kuitenkaan mitään vakavampaa ole ja olen kyllä ihan pelikunnossa, Salin valottaa.