Gerald Lee junior pisti tuulemaan ja murjoi hurjat 27 pistettä, kun CSU Ploiesti palautti asemansa Romanian liigan kärjessä kukistamalla liigajohtaja Oradean 79–66 (39–32). Ploiesti nousi voitollaan alkuvuoden pituisen tauon jälkeen takaisin liigakärkeen.
Ploiesti antoi vahvan viestin Oradealle jo pelin avausjaksolla juoksemalla kymmenessä minuutissa 29–15-johtoon.
Oradea sai pelin juonesta kiinni ja nousi kolmannen jakson alussa kolmen pisteen päähän, mutta Ploiesti kiskoutui 60–57-tilanteessa 10-1-jaksonsa myötä taas kahdentoista pisteen johtoon.
Pelin ratkaisijahahmo oli Susijengin ja Ploiestin ”Junnu-Lee”, joka nosteli 34 minuutissa muhkeat 27 pistettä ja upotti kahden pisteen heittonsa 11/12. Lee sieppasi myös kolme levypalloa ja antoi kolme syöttöä.
Alkuvuoden tappioidensa myötä Romanian liigan kolmoseksi tipahtanut Ploiesti nousi takaisin liigan jaetulle kärkisijalle. Ploiesti on voittanut 21 ottelustaan 16.
Salinin Olimpijalle tappio Kroatiassa
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana matkusti Adrianmeren liigan viikonloppukierroksen merkeissä Kroatiaan kohtaamaan Cedevita Zagrebin.
Cedevita kiskoutui jo pelin avausneljänneksellä 11 pisteen johtoon ja kasvatti johtonsa 20 pisteeseen kolmannen jakson aikana. Olimpija kavensi loppulukemiksi päätösneljänneksellä 75–60 (47–30).
Salin sai muhkeat 29 minuuttia peliaikaa ja pussitti viisi pistettä. Lisäksi Salin nappasi kolme levypalloa. Liigakakkonen Cedevita ratsasti Miro Bilanin (19/3) ja Nolan Smithin (17/4/4 syöttöä) ansioilla.
Huffin Ludwigsburgille jäi liikaa kirittävää
Shawn Huff sai 26 minuuttia peliaikaa ja kirjautti seitsemän pistettä, viisi levypalloa ja syötön Ludwigsburgille joukkueen taipuessa Mitteldeutscherin vieraana täpärästi 96–93 (52–38).
Michael Cuffeen (23/5) ja Angelo Caloiaron (19/10/3 syöttöä) tahdittama kotijoukkue hallitsi ottelua mielin määrin avauspuoliskolla, eikä Ludwigsburg onnistunut Coby Karlin (26/2/4 syöttöä/5 riistoa) hyvistä otteista huolimatta enää jälkipuoliskolla hakemaan voittoa.
Ludwigsburg jatkaa Bundesliigan kahdeksantena voitettuaan 23 ottelustaan 12.
Koiviston Gaziantep makeaan vierasvoittoon
Mikko Koiviston uusi seura Gaziantep haki Turkin liigassa makean 95-78(44–43)-vierasvoiton Edirnen kotikentällä.
Edirne hallitsi peliä avausjakson ajan, mutta toisesta kymmenminuuttisesta alkaen Gaziantep oli omaa luokkaansa. J.R. Bremerin (21/1/5 syöttöä) ja Dejan Borovnjakin (18/7) johtamat vieraat veivät pelin jälkipuoliskon 51–35.
Koivisto pelasi ottelussa kuusi minuuttia, haki yhden levypallon ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä. Gaziantep jakaa Turkin liigan 7.-8. sijat Ankaran kanssa.
Cavén taas Joventutin kokoonpanossa
Joonas Cavén palasi parin viikon tauon jälkeen Espanjan ACB-liigan Joventut Badalonan kokoonpanoon.
Tariq Kirksay (23/10/3 syöttöä) ja John Shurna (20/4/3 syöttöä) pelasivat erinomaiset minuutit, kun Joventut nautiskeli kotikentällään 95–73 (48–37)-voiton Valladolidista ja tiukensi otettaan ACB-liigan pudotuspelipaikasta.
Cavénille ei voitto-ottelussa merkitty peliminuutteja.