Susijengin puolustuspään uurastaja Sasu Salin pelasi hienon pelin Ukrainaa vastaan. Puolustuspelin lisäksi syntyi 9 pistettä. Suomi voitti 81-76. USA-tappiota ei enää muisteltu.
- Eilinen peli oli mitä oli, se oli jo unohdettu yön aikana. Tänään pelasimme sellaista peliä mihin pystymme. Itsekin pääsin hurmokseen viimeistään kolmannella jaksolla, Salin sanoi Yle Urheilun haastattelussa.
Suomen fanit pitivöt jälleen loistavaa tunnelmaa hallissa.
- Se tuntuu vieläkin, kun 8 000 fania huutaa, Salin totesi.
Salinin mukaan jalka ei alkanut painaa, vaikka mies teki puolustuspäässä kovaa työtä.
- Onnistumiset auttavat siihen, että silloin allkoi tuntua todella hyvältä. Silloin on sellaisessa flow-tilassa, että mikään ei tunnu.
Suomella on maanantaina vapaapäivä. Tiistai-iltana vastassa on Dominikaaninen tasavalta.
- Vapaapäivä on ihan hyvä asia. Kaksi päivää on vedetty aika isolla hurmoksella. Pitää muistaa pitää kroppa kunnossa, että ei mennä liian löysään tilaan.