Koripallon EM-kisaisännyyden karkaaminen oli katkera pala Suomen koripalloliiton puheenjohtajalle Antti Zittingille. Mutta vain hivenen. Zittingiä lämmitti, miten monta kovaa koripallomaata jäi Suomen taakse.
- Olimme viimeinen maa, joka tippui eli meidät noteerattiin kierros toisensa jälkeen. Saimme olla mukana viimeiseen vaiheeseen asti. Se oli aivan upea kokemus, Zitting summasi.
Suomi haki EM-kisojen järjestämistä pitkän tauon jälkeen. Zittingin mukaan hakemus oli hyvä ja kiitelty. Lopullisena ratkaisuna hän näki muiden kansainvälisen koripalloliiton tapahtumien järjestämisen.
- Siellä on nuorten kisojen järjestämiset ilman muuta suurella painoarvolla ja sieltä se Latvia tuli ohi, Zitting uskoo.
Vuoden 2015 EM-kisojen alkulohkot pelataan Latvian ohella Saksassa, Kroatiassa ja Ranskassa, jossa pelataan myös loppuottelu. Vielä ei tiedetä, missä maassa Suomi pelaa alkulohkonsa.
- Mielenkiintoisia lohkoja tulossa. Katsotaan, miten meidän susijengifanit tähän suhtautuvat. Faneja ei voi ohjailla, mutta toivotan kaikki edelleen tervetulleeksi aika hienoon ympäristöön, mitä susijengi on tarjonnut.
Koripalloliiton puheenjohtaja kiistää, että EM-kisaisännyydellä olisi yritetty paikata liiton taloutta, joka kärsi ison loven MM-kisojen villin kortin hakemisesta.
- Villin kortin hakemisessa koko idea oli, että se on kahden vuoden projekti. Olemme laskeneet sen sillä tavalla, että kahden vuoden projektissa on kahdet kisat ulkomailla. Se, että olisimme tulleet kotimaahan, niin sillä ei olisi ollut mitään merkitystä tähän. Se olisi tuonut faneille mahdollisuuden tulla Helsinkiin katsomaan susijengiä ja aika kovia koripallomaita, Zitting sanoo.