Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25800

Petteri Koponen: Vaiherikas vuosi takana

$
0
0

Vietämme joulun täällä Moskovassa. Tänne tulee vähän perhettä käymään ja meillä on jopa kolme päivää vapaata, joka on aika harvinaista ottaen huomioon, että pelaamme jälleen lauantaina.

Kokonaisuudessaan vuosi 2014 oli ihan hyvä, vaikka joukkoon mahtui paljon pieniä pettymyksiä. Himkin kanssa emme voittaneet pokaalin pokaalia. Pelasimme ajoittain tosi hyvin, mutta lopulta tipuimme sekä VTB-liigasta että Eurocupista. Maajoukkueen kanssa MM-kisat olivat tuloksellisesti pieni pettymys. Yhdet vaparit sisään, olisiko pitänyt rikkoa Kaikki oli pienestä kiinni, mutta kaiken kaikkiaan kisat olivat upea kokemus.

Pelillisesti tämä oli minulle tärkeä vuosi Himkissä. Ensimmäinen vuosi meni vielä vähän totutellessa, mutta tänä vuonna pystyin näyttämään mitä pystyn tekemään ja minun täytyy jatkaa samaan malliin. MM-kisoissa olin ihan tyytyväinen omiin peleihini ja pystyin näyttämään mitä osaan. Ei se ole kuitenkaan ihan jokapäiväistä, että voittaa MM-kisojen syöttötilaston.

Ensi vuonna olisi toiveena voittaa jotain. Tässä alkaa olla jo jonkin verran ikää ja olisi kiva saada jotain pokaaleja. Meille on kaikki mahdollista. Eurocupissa olemme jatkossa ja edellisottelussa Kazania vastaan näytimme, että olemme parhaimmillamme tosi kova jengi. Mestaruuksia ei ole koskaan liikaa ja olisihan se hienoa saada sellaisia muistoja uralta ja sellaisia saavutuksia.

Venäjän mestaruuden lisäksi meillä on tavoitteena voittaa tietenkin Eurocup. Meidän jatkolohko ratkesi viime viikolla. Olemme varmaan jälleen suosikkeja ja mielestäni meidän pitääkin olla. Helppoja pelejä ei kuitenkaan ole ja jokainen joukkue on vaikea. Cantu on minulle tuttu joukkue Italian ajoilta ja olen käynyt siellä usein pelaamassa. He pelaavat kotona aina hyvin. Ranskalainen Limoges ja kreikkalainen PAOK ovat myös mielenkiintoisia vastustajia. Kyllä me lähdemme hakemaan ykkössijaa ihan tosissamme ja meillä on kova halu voittaa koko turnaus.

Viime vuonna putosimme jatkolohkon jälkeen heti ensimmäisellä kierroksella, vaikka olimme pelanneet tosi hienosti alku- ja jatkolohkon aikana. Olemme oppineet siitä. Mitään ei ole vielä saavutettu, vaikka lohkosta pääsisi jatkoon, eikä vanhoilla peleillä ole merkitystä. Aina täytyy katsoa eteenpäin.

Haluan toivottaa vielä lopuksi kaikille hyvää joulua ja korisrikasta vuotta 2015,

Petteri Koponen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25800

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>