Urheilijoiden some-käyttäytyminen on puhuttanut viime aikoina useasti.
Nyt oman osansa soppaan löi koripallojoukkue Tampereen Pyrinnön Damon Williams. Amerikkalaisvahvistus oli tiistaisen ottelun jälkeen hyvin närkästynyt tuomareihin – ja antoi sen kuulua.
Ottelussa joukkueensa parhaaksi pelaajaksi valittu Williams tykitti Twitter-tilillään, että tuomarit eivät arvosta häntä eikä hän tuomareita. Laiturille vihellettiin pelissä neljä virhettä, joista yksi tuli epäurheilijamaisuudesta.
Williams ei ollut tyytyväinen saamiinsa tuomioihin.
– Olen pelannut tätä sarjaa vuosia, ja kohtaamani arvotuksen puute on suurin ongelma suomalaisessa koripallossa.
Eniten Williamsia tuntui harmittavan kahden miestuomarin toiminta. Hänen mukaansa ottelun naispuolisella tuomarilla oli paljon enemmän kanttia kuin miehillä.
– Olen häpeissäni heidän puolestaan, Williams kirjoitti.
41-vuotiaalla Williamsilla on ollut ongelmia hermojensa kanssa aiemminkin tällä kaudella. Helmikuussa hän näytti Bisons-tappion jälkeen keskisormea.