KTP rynnisti vauhdilla miesten Korisliigan välieriin. Kotkalaisjoukkueen konkari Jukka Matinen kehui KTP:n kykyä venyä. KTP oli helsinkiläistä Seagullsia vastaan pahimmillaan 19 pistettä jäljessä. Niin vain KTP nousi kuitenkin lopussa voittoon. Lopputulos 82-75.
- Tauolla jokainen tajusi, että ensimmäisen puolikkaan pelillä ei voi jatkaa, jos halutaan jatkoon, KTP:n Jukka Matinen kuvaili Yle Urheilulle, että mitä tauon aikana tapahtui.
- Pitää olla ylpeä joukkueesta. Kaikki kunnia Seagullsille. He tulivat kovalla hurmoksella peliin ja tekivät pelistä hankalan. Niin kuin monta kertaa aiemmin, niin pystyimme kääntämään pelin.
KTP eteni suoraan voitoin 3-0 välieriin. Välieräpaikan lisäksi edessä on viikon tauko.
- Huili tulee hyvään paikaan. Päästään seuraamaan tulevia vastustajia. Totta kai myös minun nivelille tekee hyvää vähän lepuuttaa. Lepoa ja treeniä on luvassa muuten, ei mitään poppakonsteja.
Jukka Matisen nimi on viime viikon aikana noussut esille myös lisenssikohun yhteydessä. KTP oli unohtanut maksaa Matisen lisenssin. Rangaistukseksi runkosarjavoittaja KTP menetti kotiedun puolivälierissä ja välierissä.
- En tiedä vaikuttiko kohu vai ei, mutta tähän asti lopputulos on ollut hyvä, Matinen totesi lyhytsanaisesti.