Suomen miesten koripallomaajoukkue sai kesäkuun alussa kovan vahvistuksen, kun 31-vuotias Jamar Wilson sai Suomen kansalaisuuden. Yhdysvaltojen New Yorkissa syntynyt Wilson on naimisissa ex-maajoukkuekoripalloilija Laura Wilsonin (os. Sario) kanssa ja on tuntenut itsensä suomalaiseksi jo pitkään.
Susijengille Wilson on tuttu jo aiempien kesien harjoitussessioista, joissa hän on kohdannut monta runkopelaajaa. Joukkueen sisällä Wilson on otettu vastaan erinomaisesti. Yle Urheilu kokosi Susijengin mietteitä ”Jammuksi” ristitystä pelintekijästä.
Sasu Salin
- Jammua on aina kesäisin nähnyt, kun on alettu pelailemaan ennen maajoukkuehommia. Hyvä jätkä, tosi mukava ja sopii porukkaan täydellisesti. Tuo mukavan pienen lisän, kun puhuu omalla tavallaan suomea. Hauska kaveri. Uusia juttuja on tietysti, pelitapaa on joutunut omaksumaan. Hyvin on saanut, vaikka pieniä unohduksia alkuun tulee. Taitava kaveri ja pointin paikalla täyttää loistavasti Teemun (Rannikko) jättämää aukkoa.
Gerald Lee junior
- Aika hauska kaveri, vitsailee tosi paljon. Sitten toisaalta tekee kovaa duunia kentällä. Luulen, että se on hyväksi meille, kun saamme kilpailullisen kaverin tähän mukaan. Hän ei tykkää yhtään hävitä ja hänessä näkyy jenkkikulttuuri käytöksessä.
Ville Kaunisto
- Hän on tuonut omaa ammattimaisuuttaan ja vähän erilaisuutta. Hänellä on oma taustansa, ja persoona tuo aina mukaan ryhmään erilaisuutta. Se on aina vahvuus, että kaikki toimivat sen oman hyvän kautta.
Tuukka Kotti
- Hieno jätkä ja upea pelaaja. Erittäin suomalaistunut jenkki ja on tosi hienoa saada Jammu tähän porukkaan. Huomaa, että on pelimies ja johtajaluonne kentällä. Varmaan juuri oikeanlainen tyyppi paikkaamaan aukkoa, jonka Teemun poissaolo on jättänyt.
Koripallon EM-kisat nähdään Ylen kanavilla 5. syyskuuta alkaen. Harjoitusottelu Suomi-Ranska nähdään 1. elokuuta TV1:ssä kello 21 alkaen.