Jalkapallon Veikkausliiga ja Korisliiga eivät pyöri pelkillä ammattilaispelaajilla. Pelaajabudjetit ovat kaukana siitä, mitä suosikkilaji jääkiekon SM-liigasta ilmoitetaan. Vielä hurjemmaksi erot kasvavat, kun verrataan palkkoja ulkomaisiin sarjatasoihin.
Urheilusivusto ESPN uutisoi heinäkuussa, kuinka NBA-koripalloilija Reggie Jackson oli saanut 80 miljoonan dollarin (noin 73 milj. euron) ja viisivuotisen sopimuksen Detroit Pistonsiin. Summa on älytön. Asiasta teki uutisoinnin arvoisen se, että Jackson ei ole edes sarjan parhaimpia pelaajia, vaan lähinnä keskitasoa.
Tähtijalkapalloilija Lionel Messi puolestaan tienaa yhdestä vuodestaan Barcelonassa 20,8 miljoonaa euroa. Jos keskituloinen suomalainen tienaa vuodessa bruttona 40 000 euroa, niin kyseisen summan kerryttämiseen menisi häneltä 677 vuotta, verot huomioon ottaen.
Kotimaassa vastaaviin lukuihin ei päästä – eikä olla ihan lähivuosina pääsemässäkään.
On toki hieman härskiä tehdä suoraa vertailua näiden urheilijoiden ja suomalaisten urheilijoiden välillä. Tosiasia on, että markkinat ja yleisömäärät ovat erilaisia.
Se, mitä voidaan kuitenkin verrata, on palkkojen kehitys. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rahaa liikkuu urheilussa yhä enemmän, mutta Suomessa suunta vaikuttaisi olevan erilainen.
Selviytymistaistelua
Jalkapallon pelaajayhdistyksestä ilmoitetaan, että pelaajabudjetteja on leikattu ja leikataan yhä. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Juhola kertoo Yle Urheilulle, että virallista palkkatutkimusta Veikkausliigasta ei ole tehty vuoden 2011 jälkeen.
Seurat ovat kuitenkin ilmoittaneet yleisesti, että budjetteja on leikattu. Vaikka seuralla ei olisikaan nyt käytössään yhtä paljon rahaa pelaajiin, ei se välttämättä tarkoita palkkatason laskua yksittäiselle pelaajalle.
– Käytännössä on tehty niin, että sopimusten määrää on vain vähennetty. Seuroilla on ehkä enemmän pelaajia, jotka käyvät muissa töissä tai ovat omalta junioripuolelta, Juhola toteaa.
Laahustava taloustilanne on heijastunut jalkapalloon. Juholan mukaan Veikkausliigajoukkueidenkin toiminta perustuu pitkälti sponsorointisopimuksiin, mutta sieltä rahantulo on tyrehtynyt.
Mielenkiintoista on kuitenkin huomata, että puheet eivät välttämättä ole siirtyneet vielä tekoihin. Kun tarkastellaan Veikkausliigaseurojen kahden viime kauden lukuja, ainoastaan FF Jaro ja VPS ovat leikanneet budjettejaan.
Voisi kuvitella, että seurojen kassat eivät kilisi muissakaan lajeissa. Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja Tom Westerholm kuitenkin arvelee, että Korisliigan pelaajabudjetit ovat pysyneet melko samoina.
– Huiput saavat yhä parhaimmat palkat. Muu osa on ehkä kärsinyt inflaatiota, sillä seurat ovat ehkä yrittäneet karsia sieltä, Westerholm pohtii.
Korisliigaseurat ovat ilmoittaneet halustaan pienentää pelaajabudjetteja. Pelaajapalkkiot syövät ison osan kokonaisbudjetista, joka seuralla on käytössään. Monilla on ollut vakavia talousongelmia, jotka ovat tiputtaneet seuran ylimmältä sarjatasolta. Näin kävi esimerkiksi espoolaiselle Hongalle ja Lahden Namikalle kesän alussa.
– Eihän tässä kellään ole hyvä taloustilanne. Tämä oli varmasti hätähuuto, että kaksi perinteistä joukkuetta joutui jättäytymään talousvaikeuksien vuoksi, pohti Kauhajoen Karhun puheenjohtaja Mikä Perälä Yle Urheilulle kesäkuussa.
Määrääkö raha laadun?
Jalkapallon pelaajayhdistykseksen toiminnanjohtaja Juholan mukaan olisi lajin kehittymisen kannalta oikea suunta, että myös palkat kehittyisivät. Nyt monet pelaajat eivät voi harjoitella ammattimaisesti, sillä Veikkausliigasta saatu palkka ei välttämättä yksin riitä.
– Tähän ei kuitenkaan ole poppakonsteja, Juhola myöntää.
Hänen mukaansa Veikkausliiga-seurat eivät ole kilpailukykyisiä palkkojen suhteen muihin Euroopan sarjoihin verrattuna. Juhola iloitsee, että suomalaispelaajia pääsee laadukkaisiin eurooppalaisseuroihin, mutta esimerkiksi maajoukkuetoimintaa ei voi laskea vain sen varaan.
– Tarvitaan myös vahva kansallinen sarjatoiminta.
Tähän tietysti tarvitaan rahaa. Juholan mielestä onkin hienoa, että helsinkäisseura HJK on nyt menestynyt myös kansainvälisillä kentillä. Se lisää yhteistyökumppaneiden kiinnostusta lajiin ylipäätään Suomessa.
Koripallon kehitys Suomessa ei niinkään ole kiinni pelaajabudjeteista, vaan ylipäätään seurojen organisaatioista, kertoo Tom Westerholm.
– Kasvupotentiaalimme on siinä, että organisaatio vahvistuisi, saisimme laajemman vastuunkantajien joukon ja palkallista osaamista, joka tekisi lajille lisää rahaa.
Westerholm on syystäkin huolissaan seurajohtojen jaksamisesta.
Myös Korisliigassa on ongelmia taistella eurooppalaisia koripallojättejä vastaan. Palkanmaksukyky voi olla moninkertainen, kun matkataan Suomesta kohti etelää.
– Onhan se haastavaa. Rahaliikenne on aivan erilaista. Seurojen on todella vaikeaa rekrytoida pelaajia, kun hän voi saada muualta kymmenkertaisen tarjouksen, kuin mitä Suomesta saisi. Vaikka ei pelaisi sen paremmin, Westerholm selittää.
Hänen mukaansa muualla maailmassa urheilua on totuttu tukemaan avokätisesti.
Määrääkö raha sarjan tason? Juhola jalkapallon pelaajayhdistyksestä myöntää, että näinkin on osittain.
– Kai se määrää jossain mielessä, mutta ei se aina ole lopullinen ratkaisu. Raha ja päätoimisuuden merkitys on, että pelaaja saa rauhassa keskittyä ja tehdä töitä. Tämä ei kuitenkaan ole automaatio, Juho perustelee.