Vuodesta 1963 alkaen koripallon EM-kisojen osallistujamaiden määrää on rajattu. Lopputurnaukseen alettiin tuolloin hyväksyä kuusitoista maata, ja mukaan pääsevät valikoituivat karsintojen kautta.
Suomi isännöi lopputurnausta vuonna 1967. Kisat toivat sinivalkoisille toistaiseksi parhaan sijoituksen. Suomi voitti Helsingissä pelatun A-lohkon seitsemästä ottelustaan viisi ja kärsi tappiot vain Puolalle ja Jugoslavialle. Esimerkiksi lohkovoittaja Tshekkoslovakia kuitenkin kaatui. Tampereella Neuvostoliitto dominoi B-lohkoa ilman ainuttakaan tappiota korisuhteen ollessa yli 200 pistettä plussalla.
Alkulohkossa kolmanneksi sijoittunut Suomi pääsi pelaamaan viidennestä sijasta kaatamalla ensimmäisessä sijoitusottelussa Israelin pistein 73-60. Tappio Romanialle kuitenkin sinetöi loppusijoituksen kuudenneksi. Puola otti pronssia ja loppuottelussa Neuvostoliitto kaatoi Tshekkoslovakian 89-77.
Moderneille EM-kisoille ominainen parhaiden pelaajien järjestelmällinen palkitseminen oli aloitettu vasta neljä vuotta aiemmin. Kotikisoissa Suomen Veikko Vainio valittiin turnauksen tähdistökentälliseen loppujen paikkojen mennessä finalistien pelaajille. Arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Tshekkoslovakian Jiri Zednicek.
Suomen-kisat olivat muiltakin osin merkittävä kehitysaskel kohti nykyaikaista arvoturnausta. Otteluiden televisiolähetykset olivat saatavilla koko Euroopassa ensimmäistä kertaa ja kisat saivat ennätyksellisen laajasti julkisuutta.
Kisat järjestettiin vasta toisen kerran kahdessa kaupungissa, mutta toisen paikkakunnan otteluiden seuraaminen mahdollistettiin suorien lähetysten avulla. Turnaus oli ensimmäinen esimerkki modernista, koko Euroopan yhdistävästä mediaurheilutapahtumasta.