MONTPELLIER. Jussi Laurilaa jännittää ja jopa pelottaa Suomen miesten koripallomaajoukkueen illallisella EM-turnauksen aattona Montpellierissä. 21-vuotias nuorukainen on kysynyt päävalmentaja Henrik Dettmannilta etukäteen luvan, ja nousee pystyyn kesken päivällisen kertoakseen joukkueelle tuntemuksiaan.
Koskettava puhe kestää parikymmentä minuuttia ja Laurila käy yksitellen läpi jokaisen joukkueen jäsenen pelaajista huoltojoukkoihin. Pelaajien ilmeet ovat epäuskoisia ja Laurilan lähimmät kollegat tuijottavat häntä hiljentyneinä. Seuraavana päivänä Laurilan puhe julkaistaan Koripalloliiton sivuilla ja muu joukkue kiittelee huoltajan rohkeaa toimintaa.
- Vaikka olen ysiluokalla peruskoulun päättäjäisissä pitänyt puheen koko koululle, se on aivan eri asia puhua läheisille. Etenkin kun siinä oli vielä henkilökohtaistakin asiaa pelaajille, Laurila kertoo muutama päivä koskettavan hetken jälkeen.
- Kai se ihan hyvin meni. Jos jollain tavalla pystyin vähän kuvaamaan sitä, kuinka hieno matka tämä on ollut ja kuinka tärkeätä minulle on olla tässä mukana. Puheen syvin idea oli, että he ymmärtävät kuinka tärkeitä ihmisiä he ovat, hän jatkaa.
Matka on monesti määränpäätä tärkeämpi, niin myös tällä kertaa. Saadakseen perspektiiviä Laurilan matkaan, on mentävä jokunen vuosi taaksepäin.
"Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa"
Laurila tutustui aikoinaan koripalloon isoveljensä kautta. Sattumalta isoveli on Susijengin tähtipelaaja Petteri Koposen hyvä lapsuudenystävä. Jussin tie lähti Malmin Super-Koriksen Nano-koriskerhosta ja jatkui MaSussa 13-vuotiaaksi asti. Amerikan juniorireissun jälkeen joukkue vaihtui Tapiolan Honkaan, jossa ura jatkui aina täysi-ikäisyyteen saakka. Olisi jatkunut pidempäänkin, mutta loukkaantumiset pakottivat lopettamaan.
Koripalloa elävälle ja hengittävälle Laurilalle oman uran loppuminen oli tiukka paikka. Hänen ja myöhemmin Susijengin onneksi, Mäkelänrinteen lukion lajivalmentaja Anton Mirolybov oli suositellut Laurilaa päävalmentaja Henrik Dettmannille. Työhaastatteluna nuoren miehen piti uskaltaa soittaa maineikkaalle päävalmentajalle. Varsinainen tapaaminen ei kestänyt Dettmannin mukaan kolmea minuuttia kauempaa.
- Yllättävän nopeasti se meni ja yhtäkkiä olinkin tässä. Vaikka tapahtui jotain pahaa, kroppa sanoi itsensä irti ja oma pelaaminen loppui siihen, niin tavallaan siinä oli jotain hyvää. Pelaajana en olisi ikinä tänne asti päässyt. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Se oli lopulta minun kannaltani hyvä, Laurila miettii.
- Ei sitä pysty pukemaan sanoiksi, miten kiitollinen olen Henrikille ja Antonille. Olen päässyt näkemään sen, mitä koripallo on aivan huipulla. Tämä on ollut itselle aikamoinen henkireikä. Vaikka tämä on rankkaa työtä, niin ei tätä tekisi jos ei tästä tykkäisi. Tämä on kunniatehtävä.
"Jos olisin joskus Vesa Waldenin paikalla"
Laurila on ollut pestissään kolmena kesänä ja piti perjantaisen puheen osaltaan siksi, että turnaus voi jäädä hänen viimeisekseen. Tai sitten ei, riippuen Koripalloliiton intresseistä.
- Voi olla, että joutuu ehkä pyörtämään sanansa saman tien. Henrik tuli seuraavana päivänä puheen jälkeen kysymään, olenko tosissasi jäämässä tästä. Jos saamme jonkun sellaisen paketin, että saan vähän ehkä kevennettyä työsarkaa, niin täytyy miettiä uudelleen, Laurila hymyilee.
- Joskus olisi tavoite, että koriksen kanssa pystyisi elantonsa tienaamaan. Jos olisin joskus Vesa Waldenin (Koripalloliiton toiminnanjohtaja) paikalla, sitten voisin olla unelma-ammatissa.
Tulevaisuus on kuitenkin vielä ainakin seuraavan muutaman päivän ajan vain seuraavassa ottelussa. Tiistaina Laurila pääsee muun joukkueen tavoin hetkeksi hengähtämään ennen alkulohkon kahta viimeistä kamppailua. Hengähdystauon aikana hän ehtii myös hieman miettiä Susijengin mukana kulkemaansa matkaa.
- Tämä on ollut kova, mutta opettava koulu. Ihan uskomaton matka, ja on luonut varmasti elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Olen oppinut mitä oikeanlaisella ja kovalla työnteolla voi saavuttaa. Olen oppinut hoitamaan asioita ihan eri tavalla, kun niitä ei vain voi siirtää seuraavaan päivään.
- Vaikka tämä on tuonut kesätyöpaikan, niin silti myös elämään ihan hirveästi muuta koripallon ulkopuolista asiaa. Tässä on kyse ihmisistä ja yhteisöstä. Vietämme enemmän aikaa keskenämme kuin rakkaidemme kanssa.
Suomi – Bosnia & Hertsegovina keskiviikkona klo 15.30 alkaen TV2:ssa ja klo 16 Yle Puheessa.