Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25800

Koposen loukkaantuminen pelin käännekohta - Serbia kaatoi hienosti taistelleen Susijengin

$
0
0

Suomi oli koripallon EM-kisojen neljännesvälierässä huiman haasteen edessä. Espanjan MM-kisojen hopeamitalisti ja B-lohkon puhtaalla pelillä voittanut Serbia oli ottelussa valtava ennakkosuosikki.

Ottelusta muodostui kuitenkin Sebialle kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu.

Suomi peliin huippuilmeellä

Heti ottelun alussa Miloš Teodosić näytti, mistä Euroopan kovimpiin takamiehiin lukeutuva pelaaja on tehty. Lillen iltapäiväpeli ei ehtinyt vanheta montaa sekuntia, kun Teodosić jo upotti ensimmäisen kolmosensa. Teodosićin puolustamisessa epäonnistunut Sasu Salin kuitenkin kuittasi heti perään ja iski kaupan päälle vielä toisenkin kolmosen.

Serbia viimeisteli tehokkaasti lay-upeja, mutta Suomen pelissä toimivat ne osa-alueet, joilla onnistuessaan sillä on mahdollisuus taistella ottelun voitosta minkä tahansa eurooppalaisen joukkueen kanssa. Susijengi puolusti ensimmäisen jakson aikana erittäin aktiivisesti ja sai heittopelinsä rullaamaan komeasti. Salinin lisäksi avausjaksolla Shawn Huff ja Erik Murphy onnistuivat kolmosissaan.

Petteri Koposen heitto sen sijaan ei lähtenyt vieläkään kulkemaan, mutta Koponen rakensi hienosti peliä ja onnistui korinteossa hienolla ajolla sekä vapaaheittoviivalta. Myös kentälle Puola-pelin huilin jälkeen palannut Jamar Wilson oli hienossa vireessä, vaikka miehen heittokäsi oli selvästi edelleen kipeä.

Ensimmäinen kymmenminuuttinen merkittiin Susijengin nimiin lukemin 24-23.

Karkumatka ja Serbian herääminen

Toisen jakson alussa tilanne näytti Susijengin kannalta erittäin hyvältä. Kapteeni Huff iski päivän toisen kolmosensa heti toisen jakson alkuun. Lisäksi Tuukka Kottia rikottiin miehen riiston perään epäurheilijamaisesti, ja kun Kotti upotti vaparinsa ja iski vielä kaksi pistettä hyppyheitolla, Suomi johti jo 30-23.

213-senttinen Miroslav Raduljica nosti kuitenkin Serbian suosta iskemällä parin minuutin sisään kahdeksan pistettä. Serbia otti Raduljican lentokelin ansiosta yhä parempaa otetta pelistä. Suomi puolestaan ei kyennyt pitämään heittopeliään avausjakson tasolla.

Serbia siirtyi ensimmäisen kerran johtoon ottelun alun jälkeen, kun peliä oli pelattu 16 minuuttia. Johtoaseman menettämisen lisäksi Susijengillä oli muitakin huolia: Gerald Lee juniorilla ja Erik Murphyllä oli molemmilla jo tässä vaiheessa peliä kolme virhettä mieheen.

Serbian kahden pisteen heittoprosentti avauspuoliskolla oli maailmanluokkaa: peräti 71. Puoliaikaa lähdettiinkin viettämään Serbian 48-43-johdossa.

Vähän siimaa ja peli tasoihin

Ottelun jälkimmäinen puolisko ei alkanut Suomen puolustupelin kannalta mairittelevasti. Raduljica oli jälleen hurjana korin alla ja löi pallon kahdesti koriin.

Serbian yhdeksän pisteen johto oli kuitenkin vai paperia, kun Petteri Koponen ja Sasu Salin toivat Suomen kolmella perättäisellä kolme pistettä tuoneella hyökkäyksellä tasatilanteeseen 52-52.

Raduljica oli valitettavasti Susijengille täysin pitelemätön. Jättiläismäinen serbi nosti illan pistesaldonsa 25 pisteeseen ja viritteli Serbiaa taas karkumatkalle. Suomi taisteli kuitenkin takaisin peliin väkisin.

Koposen loukkaantuminen pelin käännekohta

Pelin käännekohta nähtiin ottelun 27. minuutilla. Petteri Koponen ajoi kolmannen jakson lopulla hienosti korille, upotti lay-upinsa ja sai Serbian virheen seurauksena vielä vapaaheiton. Koposen ajo oli tuonut Suomen vain kahden pisteen päähän.

Epäonnistuneen heiton jälkeen Koponen alkoi yllättäen pidellä jalkaansa, eikä pystynyt juuri liikkumaan kentällä. Takamies pyysi Serbian korin jälkeen vaihtoa, ja Koposen poistuttua kentältä lääkärin kanssa pukukoppiin oli Suomen peli hetken täysin sekaisin.

Serbia repi eron hetkessä 61-59-tilanteesta 66-59:ään, ennen kuin Suomi heräsi takaisin peliin. Sasu Salin ja Jamar Wilson iskivät Susijengille vielä pisteet viime hetkillä ennen viimeistä taukoa. Tauolle mentiin Serbian 71-64-komennossa.

Koponen palasi pukuhuoneesta turhautuneen näköisenä, eikä pystynyt enää pelaamaan ottelussa. Se näkyi Suomen pelissä, ja Serbia käytti tilaisuutensa ja näytti tasonsa viimeisellä jaksolla.

Kun Suomi ei saanut palloa koriin pariin minuuttiin, Serbia myllytti taululle 89-70-johdon. Viimeinen viisiminuuttinen pelailtiin kelloa loppuun.

Serbia otti lopulta voiton pistein 94-81. Serbia jatkaa pelejään puolivälierässä Tshekkiä vastaan, Suomi lähtee Lillestä kotimatkalle.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25800

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>