Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25823

"Aika hullua sanoa, mutta Liettua on EM-finaalissa ennakkosuosikki"

$
0
0

Koripallon EM-kisoissa nähdään sunnuntaina Ranskan Lillessä yllätysfinaali, jossa pelaavat koripallon suurvalta Espanja ja koriskulttuurin pikkujättiläinen Liettua.

Yllätyksenä finalistiparia voi pitää siksi, että jatkopelien kisaisäntä Ranska ja Serbia puskivat EM-kisojen välieriin voittamattomina. Molemmat kärsivät kuitenkin semifinaaleissa kisojen ensimmäiset tappionsa, kun Espanja ja Liettua osoittautuivat paremmiksi.

Yle Urheilun asiantuntija Maurizio Pratesin mielestä finaalipari on pienoinen yllätys, mutta ennen kaikkea koripallon EM-kisat ovat ällistyttäneet tasaisuudellaan.

- Kun katsotaan kokonaiskuvaa ja niitä marginaaleja, joilla on menty jatkoon, niin ovathan nämä ovat olleet todella tiukat kisat, Pratesi summaa.

Espanjalla 'finaalia' 'finaalin' perään

Pratesin mukaan kolmesta ensimmäisestä pelistään kaksi hävinnyt Espanja pelannut käytännössä jo viisi pudotuspeliä putkeen. Vuoden 2009 ja 2011 Euroopan mestari oli erittäin lähellä pudota kisoista jo alkulohkossa.

Espanja voitti alkulohkon ratkaisupelissä Saksan vain yhdellä pisteellä, kun Dennis Schröder missasi viimeisen vapaaheittonsa kolme sekuntia ennen loppua. Espanjan kisat jatkuivat, Saksa jäi alkulohkoon.

- Olihan se B-lohko ihan sairas kuolemanlohko. Joukkueena Espanja on kasvanut turnauksen aikana, kun kaikki pelit ovat olleet niin tiukkoja. Se on päässyt vastoinkäymisten kautta tähän vaiheeseen, ja henki on varmasti erittäin kova. Joukkue sanoo itsekin, että tuntuu kuin he olisivat pelanneet jo monta finaalia, Pratesi perustelee.

"Liettua on ennakkosuosikki"

Vaikka Espanja on pelannut nousujohteiset kisat, Pratesi löytää loppuottelun suosikin Baltiasta.

- Aika hullua sanoa Espanjaa altavastaajaksi, mutta minun mielestäni Liettua on pienoinen ennakkosuosikki, Pratesi sanoo.

- Liettua ei ole pelannut turnauksessa yhtään huonoa peliä. He ovat pelanneet joka kerta tasaisesti ja fiksusti sekä onnistuneet laajalla rintamalla. Heillä on monta pelaajaa, jotka ovat tehneet pisteitä.

-Minun pienoinen ennakkosuosikkini on Liettua, ellei Pau Gasol sitten vedä taas jotain 40 pisteen peliä.

EM-finaali Espanja-Liettua Yle TV2:ssa ja Areenassa klo 19.10 ja Yle Puheella klo 20 alkaen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25823

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>