Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25791

Kommentti: Dettmannin kuherruskuukausi Besiktasissa päättyi ennen kuin se ehti alkaa

$
0
0

Turkkilaisessa huippu-urheilussa päävalmentajan paikka on aina tuulinen. Tällä kertaa sen sai kokea Henrik Dettmann.

Kirjoitin helmikuussa kommentissani, että Turkissa suhtaudutaan koripalloon äärimmäisen fanaattisesti ja päävalmentajan asema on hutera, jos voittoja ei tule nopeaan tahtiin. Dettmannin osalta kyse ei ollut edes siitä.

En tunne Turkin urheiluhistoriaa juurikaan, mutta voisin kuvitella, ettei Dettmann ollut ensimmäinen, jolle lähtöpassit tulivat vain kolme sarjakierroksen jälkeen. Turkkilaisessa koripallossa päävalmentaja on aina liipaisimella. Kolme ottelua Turkin liigassa ja kaksi peliä eurocupissa riittivät Besiktasin pomoille. Tämä siitäkin huolimatta, että joukkueen voitti viidestä pelistä kaksi. 

Olisi herkullista tietää, mitä kaikkea turkkilaisseuran kulisseissa on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana.  

Koripalloliiton tiedotteessa Dettmann sanoi, ettei kaikki ole mennyt lupauksien mukaisesti, eikä hän halua asiaa vielä tarkemmin kommentoida.

Suomalaisvalmentajan kiihkeästi seuraan alkuvuodesta halunnut General Manager Yigiter Ulug ei jatkanut tehtävässään viime kauden jälkeen. Nyt Besiktasin hienostoalueen nahkatuoleilla istuivat uudet miehet ja Dettmann oli helppoa riistaa. Nykyisen seurajohdon oli helppo osoittaa sormellaan suomalaisvalmentajaa, koska hänen valinnastaan oli vastannut aikaisempi johtokunta. 

Suomalaisvalmentaja tunnetaan nimenomaan pitkäjänteisestä työstään, ei välttämättä nopeana kriisijoukkueen ongelmien selvittäjänä. 

Turkkilaisseura uusiutui viime kaudesta lähes täydellisesti. Viime kauden runkopelaajista yksikään ei jatkanut Besiktasissa. Joukkue oli nyt täysin Dettmannin ja apuvalmentaja Lassi Tuovin kokoama. Vai oliko sittenkään?

Maajoukkueen EM-kisaprojekti verotti yhteisiä harjoituskertoja joukkueen kanssa. Dettmann muutti takaisin Istanbuliin vasta syyskuun puolivälin tienoilla ja potkut tulivat 26. lokakuuta. Sen verran koripallosta tiedän, että täydellistä joukkuepelin harmoniaa on lähes mahdotonta löytää runsaassa kuukaudessa.

Besiktas voitti lauantaina huomattavasti suuremmalla budjetilla operoivan Türk Telekomin ja avasi voittotilinsa Turkin liigassa. Euroopan toiseksi kovatasoisimmassa sarjassa, Eurocupissa, turkkilaisryhmä voitti Liettuan suurseuran Lietuvos Rytasin, kun taas toisella kierroksella venäläinen Avtodor Saratov murskasi Besiktasin yli 20 pisteellä. Dettmannin saldoksi alkukaudella tuli kaksi voittoa ja viisi tappiota.

Lähtö tuli nopeasti, mutta jotain tällaista Dettmann oli saattanut ehkä aavistaakin. Nyt arvoitukseksi jää, kuinka Dettmann olisi pärjännyt eurooppalaisessa huippuliigassa.  


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25791

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>