Koripallolupaus Lauri Markkasen yliopistoura Pohjois-Amerikassa alkaa virallisesti perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa. Markkasen Arizona kohtaa kaudenavauksessa Michigan Staten.
Kesällä alle 20-vuotiaiden EM-kisojen korikuninkuuden voittanut Markkanen huomioitiin suuresti jo ennen yhtäkään virallista peliä. Hän on mukana 50 pelaajan listassa, josta kauden päätteeksi valitaan koko yliopistosarjan kauden paras pelaaja.
50 pelaajan listan on tehnyt kansallinen paneeli, johon kuuluu muun muassa eri joukkueiden päävalmentajia ja median jäseniä. Listaa lyhennetään kauden mittaan jatkuvasti pelaajien suoritusten perusteella.
Arizonan päävalmentaja Sean Miller on hihkunut onnea 19-vuotiaasta ja 211-senttisestä suomalaislupauksestaan runsaasti ennen kauden alkua.
– Olemme hurmioituneita, kun saimme Laurin. Hän on hedelmällinen kolmen pisteen heittäjä. Hän pystyy myös laittamaan pallon maahan. Lauri on erittäin ketterä ja pystyy todella heittämään, Miller hehkutti Arizonan mediapäivässä aiemmin tällä viikolla.
– Hän on pelissään edellä muita todella monin eri tavoin. Pyydämme nyt häneltä paljon puolustuspäässä, Miller totesi.
– Fyysisyys korin alla on iso muutos hänelle. Mutta se on yksi syistä, miksi hän tuli pelaamaan tänne yliopistopalloa. Hän tuli oppimaan sitä ja tuntemaan itsensä mukavaksi siinä tyylissä.
Markkanen ehti loistamaan jo ennen kauden alkua pelatuissa harjoituspeleissä. Viimeisessä harjoitusottelussa nuori suomalainen upotti 21 pistettä ja oli joukkueensa pistekärki, kun Arizona voitti Chico Staten 78–70.
Avausottelussa vastus tuskin juurikaan heikkenee, sillä Arizona saa vastaansa uutistoimisto AP:n rankingissa sijalla 12 olevan Michigan Staten. Arizona on itse tuon rankingin 10:s ennen kauden alkua. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 2.00.