Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25849

Suomen U18-joukkue eteni EM-koriksen puolivälieriin: ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992!

$
0
0

Suomen alle 18-vuotiaden poikien koripallomaajoukkue on selvittänyt tiensä EM-kisojen puolivälieriin. Suomi hävisi sunnuntaina ottelun Kreikalle 71–73 (25–42), mutta joukkueiden välinen koriero ratkaisi jatkopaikan sudenpennuille.

Suomen taakse alkulohkossa jäi Kreikan lisäksi Turkki, joka kaatui lauantaina lukemin 53-65. B-lohkon voitti Saksa.

Ottelussa Kreikkaa vastaan Suomi oli kertaalleen jo 20 pistettä jäljessä.

– Jos haluamme pärjätä tällä tasolla, meidän pitää olla aggressiivisia ja aktiivisia koko viisikolla. Sitä emme olleet ensimmäisellä puoliajalla. Kreikka käytti sen heti hyväkseen, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi ottelun jälkeen.

Suomi sai hävitä Kreikalle korkeintaan seitsemällä pisteellä, jotta joukkueiden koriero olisi sudenpennuille suotuisa.

– Ratkaisu lähti tietysti pojista itsestään. Pukukopissa puhuimme, että täytyy pystyä pelaamaan aktiivisemmin ja isommalla energialla.

Sudenpentujen tehokkain oli Hannes Pöllä 17 pisteellä ja 12 levypallolla.

Alle 18-vuotiaiden EM-puolivälieräpaikka on ensimmäisen sitten vuoden 1992. Asiasta huomautti Twitterissä Suomen kaikkien aikojen koripalloilija Hanno Möttölä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25849

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>