Suomen alle 18-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue selvitti sunnuntaina tiensä EM-puolivälieriin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992. Samsunissa, Turkissa pelattavissa EM-kisojen puolivälierissä vastaan asettui Italia.
Suomi pani Italialle hyvin vastaan, puoliajalla tilanne oli 27-27 ja reilu kolme minuuttia ennen loppusummerin soittoakin 54-54. Italia oli kuitenkin tehokkaampi loppuminuuteilla ja Suomi hävisi ottelun 56-61.
– Tulokseen olemme pettyneitä, se on selvä juttu. Tavoitteena oli voittaa ottelu ja siihen emme pystyneet. Kääntöpuolena kyllähän siellä tapahtui hirveän paljon hyviä asioita. Lähestulkoon läpi pelin puolustimme valitun taktiikan mukaisesti melko hyvin, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Kolmannen jakson synkät hetket ja hyökkäyspelin keskinkertainen laatu johtivat siihen, että peliä ratkaistiin lopussa. Italianpoika oli vielä tällä kertaa parempi. Vaikka harmittaa vietävästi, niin kyllähän nämä pelit antavat uskoa, että kyllä työ tekijäänsä kiittää. Suomalainen koripallo tulee vielä pääsemään Euroopan neljän parhaan joukkoon.
Suomen joukkueen panoksena on edelleen 19-vuotiaiden MM-kisapaikka, joka jaetaan EM-kisojen viidelle korkeimmalle sijoittuneelle.