Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25823

Viisi ottelua kotiparketilla - näin Susijengi pelaa EM-koripallossa

$
0
0

Yle Urheilu välittää kaikki Susijengin ottelut suorana kanavillaan.

Suomi aloittaa koripallon EM-kisat kotiparketilla. Helsinki isännöi A-lohkoa, jossa pelaa Suomen lisäksi muun muassa edellisten kisojen pronssimitalisti Ranska. Suomi avaakin pelinsä juuri Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen ohjelmassa on vielä neljä muuta alkulohko-ottelua ennen pudotuspelivaihetta.

Näin Suomen turnaus etenee.

Ranska-Suomi, 31. elokuuta (TV2, Yle Puhe, Areena)

Susijengin avausvastus on kovimmasta päästä. Ranska sijoittui kolmanneksi edellisessä turnauksessa ja on ehdokas mitalistiksi myös tämän vuoden kisoissa. Ranskan joukkueen kokoaminen ja sen valmistautuminen kisoihin on kuitenkin takkuillut muun muassa loukkaantumisten vuoksi. Joukkue tulee turnaukseen ilman useaa avainpelaajaa, esimerkiksi Tony Parkeria. Tähtipelaajiin kuuluu pelintekijä Nando de Colo.

Suomi-Slovenia, 2. syyskuuta (TV1, Yle Puhe, Areena)

Slovenia on selviytynyt EM-lopputurnaukseen jokaisena kertana itsenäistymisensä jälkeen. Vuodesta 2005 alkaen se on myös sijoittunut säännönmukaisesti hyvin ja ollut parhaimmillaan neljäs. Edelliset kisat Ranskassa eivät kuitenkaan aivan menneet putkeen, vaan joukkue tasasi voitot ja tappiot jääden lopulta 12:nneksi. Susijengin Slovenia on kohdannut ennen tätä EM-tasolla kolmesti, voittaen kaksi ottelua. Joukkueen avainpelaaja on Miami Heatin NBA-tähti Goran Dragic, joka kuitenkin joutuu tällä kertaa pärjäämään ilman loukkaantunutta tutkapariaan ja veljeään Zorania.

Suomi-Puola, 3. syyskuuta (TV2, Yle Puhe, Areena)

Toisen ja kolmannen ottelun välillä ei paljoa levätä, vaan Puola tulee vastaan heti seuraavana päivänä. Jo 28 kertaa lopputurnauksessa esiintynyt Puola ei ole yltänyt mitalisijoille 50 vuoteen. Kymmenen joukossa Puola on ollut viisistä edellisistä kisoista vain yhdessä - kotikisoissaan 2009. Slovenian-turnaus 2013 oli melkoinen pohjanoteeraus, jossa maa voitti vain yhden ottelun, mutta kaksi vuotta sitten Puola sijoittui 11:nneksi hävittyään pudotuspelivaiheessa raudanlujalle Espanjalle. Merkittävin muutos joukkueessa on sentteri Marcin Gortatin päätös lopettaa maajoukkueuransa. Korvaajaksi on tyrkyllä kuitenkin esimerkiksi Przemek Karnowski, joka palkittiin NCAA-yliopistoliigan parhaana sentterinä.

Kreikka-Suomi, 5. syyskuuta (TV2, Yle Puhe, Areena)

Kreikka tulee 28:een EM-lopputurnaukseensa jäätyään kaksi vuotta sitten niukasti mitalipelien ulkopuolelle. Joukkue hävisi Ranskassa vain yhden ottelun - puolivälierän kultamitalisti Espanjaa vastaan - ja oli viides. Kreikka on kova vastus ja potentiaalinen mitalisti, joka koki kirvelevän menetyksen aivan turnauksen alla, kun tuore NBA-tähti Giannis Antetokounmpo joutui vetäytymään kisoista polvivamman vuoksi. Nuori laitahyökkääjä oli jo edellisessä turnauksessa joukkueensa paras pelaaja levypalloissa ja NBA:n runkosarjassa kärkeä tilastokategoriassa jos toisessakin.

Suomi-Islanti, 6. syyskuuta (TV2, Yle Puhe, Areena)

Toinen tuplapelipäivä koittaa alkulohkovaiheen lopuksi. Islannista ei pitäisi olla Suomen-kaatajaksi, joten Susijengillä on erinomainen mahdollisuus päättää alkulohko voittoon. Islanti debytoi EM-lopputurnauksessa kaksi vuotta sitten, jolloin se jäi koko joukon viimeiseksi hävittyään kaikki viisi otteluaan. Pääosa islantilaisryhmästä pelaa seuratasolla kotimaassaan. Kiinnostavia hahmoja ovat kaksi vuotta sitten lupaavasti esiintynyt 22-vuotias Martin Hermannsson, joka palkittiin viime vuonna Islannin vuoden koripalloilijana, sekä jo 20-vuotisen uran tehnyt veteraani Hlynur Bæringsson.

Pudotuspelit

Lohkon neljä parasta joukkuetta etenee jatkoon. Pudotuspelivaihe pelataan Turkin Istanbulissa, missä 16 parasta avaavat pelit 9. syyskuuta. A-lohkon joukkueet kohtaavat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella B-lohkon jatkoonmenijät. Voittajat kohtaavat neljänneksi sijoittuneet ja toiseksi sijoittuneet ottavat mittaa kolmansista.

Puolivälierät pelataan 12. syyskuuta, välierät kahta päivää myöhemmin. Mitalistit selviävät 17. syyskuuta.

Ylen lähetykset Suomen alkulohkon peleistä:

To 31.8. Ranska - Suomi klo 20.00 TV2, Puhe

La 2.9. Suomi - Slovenia klo 19.50 Areena, klo 20.53 TV1, Puhe

Su 3.9. Suomi - Puola klo 20.00 TV2, Puhe

Ti 5.9. Kreikka - Suomi klo 20.00 TV2, Puhe

Ke 6.9. Suomi - Islanti klo 20.45 TV2, Puhe


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25823

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>