1
Jamar Wilsonin lapsuuden haave toteutui
Koripallon EM-kotikisat alkoivat uskomattomalla jännitysnäytelmällä, kun Suomen ja Ranskan välinen ottelu venyi jatkoajalle. Susijengin sankariksi nousi Jamar Wilson, joka teki ratkaisevan korin hienolla yksilösuorituksella. Wilson teki ottelussa 12 pistettä ja antoi kuusi koriin johtanutta syöttöä. Hän otti olkapäävammasta kärsineen Petteri Koposen roolin joukkueen johtavana pelinrakentajana Ranska-ottelun loppuhetkillä.
– Se oli sanoinkuvaamattoman uskomatonta. Kotimaan edessä pelaaminen oli jotain sellaista, mistä unelmoin pikkulapsena. Oli onnekasta, että viimeinen heitto meni sisään, Wilson sanoi ottelun jälkeen.
2
Lauri Markkasen kauhunhetket
Suomen ratkaisupelaajaksi nousseen Lauri Markkasen hieno turnaus oli loppua lyhyeen. Lauantain Slovenia-ottelun loppuhetkillä Susijengi haki tasoitusta ja pallo pelattiin Markkaselle. Nuoren tähden nilkka vääntyi heiton alastulossa. Markkanen kaatui irvistäen kentän pintaan, mikä hiljensi täyden areenan. Hetken aikaa näytti todella pahalta, kun Markkanen nilkutti kentältä pois.
Markkanen, 20, käveli kuitenkin lauantai-iltana hallilta pois omin jaloin.
– En pysty ennustamaan sitä nyt. En ole lääkäri, päävalmentaja Henrik Dettmann kommentoi ottelun jälkeen.
3
Nilkka ok? Nilkka ok!
Kotiyleisön helpotukseksi Markkanen pystyi pelaamaan sunnuntaina Puolaa vastaan. Hyvin nopeasti selvisi, että nilkka oli riittävän hyvässä kunnossa, kun Markkanen räjäytti areenan donkillaan.
Markkanen aloitti ottelun erinomaisesti päästyään kentälle vaihtopenkiltä avausneljänneksellä. Mikko Koivisto hämäsi heittävänsä vastahyökkäyksessä, mutta syöttikin niin kutsutun alley-oopin Markkaselle, joka löi pallon alaspäin koriin.
4
Markkasen johdolla voittoon, jonka ei pitänyt olla mahdollinen
Susijengi teki Puolaa vastaan mahdottomasta mahdollisen. Suomi kuroi kahdeksan pisteen tappio-aseman umpeen alle minuutissa. Koripalloanalyytikko Mika Honkasalon mukaan todennäköisyys Suomen voittoon oli "korkeintaan muutama yritys tuhannesta".
Ottelun ikimuistoisin hetki oli Markkasen tasoitus aivan varsinaisen peliajan lopussa. Markkanen katkaisi Puolan sivurajaheiton, ampaisi toiseen päähän ja tasoitti ottelun. Kahdella jatkoajalla nähtiin varsinainen Markkas-show, jonka parhaat palat eivät jätä ketään kylmäksi.
– Lauri oli Puola-ottelun jälkeen ihan ok. Slovenia-matsin jälkeen hän ei ollut kovinkaan ok. Siinä meillä kävi monella tapaa hyvä tuuri. nnen Puola-ottelun alkua oli epävarmaa, pystyykö Lauri pelaamaan. Päätös oli lopulta Laurin oma ja voimme varmaan kaikki olla onnellisia, että Lauri pelasi, Susijengin lääkäri Aleksi Kallioniemi kertoi.
5
"Paskasakki" sai Koposen kolmoskuntoon ennätysajassa
Petteri Koposen heittokäsi on ollut Suomen puhutuin ruumiinosa elo-syyskuussa. Susijengin lääkintä- ja huoltotiimi, kutsumanimeltään paskasakki, on tehnyt Koposen käden kanssa upeaa työtä. Alkusarjan ensimmäisissä otteluissa Koponen irvisti kivusta joka vapaaheitolla, eivätkä kolmosetkaan uponneet vanhaan malliin.
Tiistaina Kreikkaa vastaan heittokäsi alkoi vertyä. Koponen oli Suomen voittoon päättyneessä Kreikka-ottelussa kentän tehokkain 24 pisteellään.
– Ei se [käsi] kondiksessa ole vielä, mutta me olemme löytäneet pari juttua, jotka vähän jeesaavat siihen. Ainakin toistaiseksi on toiminut hyvin, toivottavasti lopputurnaus menee samalla tavalla, Koponen sanoi.
Suomi sijoittui Koposen ja Markkasen johdolla alkulohkossaan toiseksi. Lauantaina Suomi kohtaa Italian neljännesvälierässä, joka pelataan Istanbulissa Turkissa.