Kansallisessa liigassa pelaava helsinkiläisjoukkue PK-35 ilmoitti keskiviikkona haluavansa taistella rasismia ja syrjintää vastaan. PK-35 on painanut peliasuihinsa Punainen kortti rasismille -hankkeen logon, ja joukkueen kotipeleissä on ehdoton nollatoleranssi syrjinnälle. Seura haastoi samalla kaikkien lajien pääsarjajoukkueet Suomessa toimimaan aktiivisesti rasismia ja syrjintää vastaan.
PK-35:n kannanotto oli jatkoa maailmalla viime viikkoina levinneelle rasismin vastaiselle liikkeelle. Black lives matter -liike on jatkunut jo vuosia, mutta Yhdysvaltojen poliisiväkivallan ja rasismin tallentuminen kännykkävideolle sai aikaan kansainvälisen mielenosoitusten aallon. Toisen asteen murhasyytteen saanut poliisi painoi George Floydin kaulaa maahan yhdeksän minuutin ajan, ja Floyd menehtyi. Tummaihoisten riski joutua Yhdysvalloissa poliisin tappamaksi on 2,5-kertainen valkoisiin verrattuna. Syrjinnän juuret ovat syvät, 1600-luvun orjakaupassa asti.
Yksittäisten urheilijoiden, kuten Michael Jordanin, Colin Kaepernickin ja jalkapalloilijoiden Marcus Rashfordin sekä Raheem Sterlingin kannoilla rasisminvastaiseen taisteluun on käynyt myös esimerkiksi miljardibisnestä pyörittävä jalkapallon Englannin Valioliiga.
Urheilulla ja urheilijoilla on suuri vaikutusvalta ympäri maailman. Ne voivat vaikuttaa kannanotoillaan asenteisiin. Lisäksi ne ovat urheiluliikkeen sisällä tarpeellisia, sillä urheilussa ja liikunnassa on rasismia niin katsomoissa, urheilijoiden välillä kuin rakenteissakin.
Urheilu yhdistää, mutta...
Urheilu on luonteeltaan ihmisiä yhdistävää toimintaa. Se on kansallisvaltioiden rajat ja mantereet ylittävä yhteinen kieli, leikkiä jonka säännöt kaikki tuntevat. Taustalla, ihonvärillä, uskonnolla tai seksuaalisella suuntauksella ei ole mitään vaikutusta leikkiin osallistumiseen. Silti rasismi on myös urheilun ongelma.
– Urheilu toki yhdistää erilaisia ihmisiä, mutta siitä on toisaalta tullut sellainen mantra. On voitu ajatella, ettei urheilussa voisi tapahtua mitään epäasiallista. Asia on täysin päinvastoin. Urheilussa on paljon stereotyyppisiä normeja ja rakenteita, joita pitäisi tarkastella, Punainen kortti rasismille -hanketta Suomessa lähes viisi vuotta vetänyt Ilari Äijälä sanoo.
Urheilussa on jo pitkään taisteltu rasismia vastaan. Esimerkiksi Punainen kortti rasismille -hanke käynnistyi Britanniassa 1990-luvulla, ja kampanjan avulla ollaan tuotu asenteita ja arvoja näkyvästi esille Suomessakin jo vuodesta 2003. Jalkapallosta muihin lajeihin levinneessä liikkeessä pyritään ehkäisemään myös muuta syrjintää ja koulukiusaamista muun muassa erilaisten taphtumien ja kouluvierailujen avulla.
Eri rooleissa monikulttuurisuutta suomalaisessa urheilussa yli vuosikymmenen edistänyt Maurizio Pratesi on samaa mieltä Äijälän kanssa urheilun rasismista. Entinen koripallon maajoukkuepelaaja on tehnyt paljon töitä rasismin ehkäisemiseksi, mutta työtä riittää vielä paljon.
– Olisi kummallista, että urheilussa ei olisi rasismia kuten muussa yhteiskunnassa. Urheilu ei ole mitenkään erillinen osa yhteiskunnasta. Sielläkin näkyvät ne samat negatiiviset lieveilmiöt, ja niitä vastaan tehdään töitä, Pratesi sanoo.
"Vasta nyt ymmärretään"
Hiki virtaa, kun espoolaisen Omnian koripalloakatemian joukkue harjoittelee kesähelteillä Töölön Kisahallissa. OBA hallitsi alle 19-vuotiaiden SM-sarjaa täysin, kunnes korona keskeytti täydellisesti edenneen kauden. Akatemiassa on palattu taas harjoituksiin, ja joukkueessa on seurattu tarkasti viime viikkojen tapahtumia Yhdysvalloissa ja maailmalla. Omnian ammattikoulussa ja lukiossa opiskelevista, huipulle tähtäävistä nuorista koripalloilijoista valtaosalla on monikulttuurinen tausta.
– Tosi radikaaleja tapahtumia. Sellainen ei mielestäni kuulu maapallolle. Se mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, tapahtuu maailmanlaajuisesti. Kamerat on suunnattu Yhdysvaltoihin, mutta aivan samanlaisia juttuja tapahtuu jokaisessa maassa, Tidiane Bah sanoo.
Joukkuekaveri Ian Uwamungu sanoo olevansa yllättynyt, että rasismi on vasta nyt noussut maailmanlaajuisen huomion keskipisteeseen.
– Suomessakin protestoitiin, Helsingissäkin oli aika paljon väkeä. Vasta nyt jengi ymmärtää, että tämä on vakava asia. Se on mielestäni yllätys, Uwamungu toteaa.
Kantaväestöön kuuluvat törmäävät ehkä harvoin rasismiin, mutta etnisille vähemmistöille rasismi on karua todellisuutta. Toissa vuonna julkaistussa Being black in the EU -tutkimuksessa peräti 63 prosenttia tummaihoisista vastaajista oli joutunut rasistisen häirinnän uhriksi Suomessa. Suomi oli tutkituista maista selvästi rasistisin.
Bah ja Uwamungu kertovat kohdanneensa rasismia arjessa, mutta ovat mielestään päässeet vähällä. He ovat kokeneet huutelua julkisilla paikoilla.
– En halua sanoa, että Suomi on rasistinen maa. Olen esimerkiksi ollut junassa tai ratikassa, ja sieltä on tullut joku rasistinen henkilö, joka on loukannut minua. Suomessa on rasisteja, mutta ei Suomi ole rasistinen maa, Bah sanoo.
Myös Omian koripalloakatemiassa pelaava Ashkan Aghazadeh on joutunut julkisilla paikoilla rasistisen huutelun kohteeksi. Hän on myös kohdannut rasismia urheillessaan.
– Olin ainoa ulkomaalainen vanhassa joukkueessani. Kun jonkun puhelin tai lompakko katosi, minua syytettiin aina siitä, Aghazadeh kertoo.
Nuoren koripalloilija Aghazadehin kokemus ei ole ainoa laatuaan. Nuorisotutkimusverkoston vuoden 2012 tutkimushankkeessa puolet vastaajista kertoi kokeneensa itseensä kohdistuvaa rasismia urheilussa. Vastaajat olivat monikulttuurisia 15-36-vuotiaita huipputason urheilijoita.
Koulutus, tietoisuus, kurinpito
Kun asenne tuodaan näkyväksi, se myös vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Sillä on merkitystä, kun yhteisössä tuodaan ilmi, että rasismia ei hyväksytä.
Pitkän uran urheilun rasismin ehkäisyssä Maurizio Pratesi on monikulttuurisuuden edistämisyhdistys Walteri ry:n toiminnanjohtaja ja Palloliiton monikulttuurisuusasiantuntija. Hänen mielestään on tärkeää, että urheilu osallistaa ihmisiä kaikista eri taustoista. Pratesin mukaan urheilun rasismin ehkäisyssä tärkeimpiä tekijöitä ovat koulutus, tietoisuuden lisääminen ja kurinpitosäännöt.
– Se lähtee yksilö- ja ruohonjuuritasolta, että ihmiset ovat valmiita puuttumaan kun jotain tapahtuu. Sitten on viralliset tahot, esimerkiksi ottelutapahtumissa se lähtee ihan siitä, että jos jotain tapahtuu, ensimmäisen erotuomarin pitää olla valppaana ja osata ymmärtää miten rasismiin pitää puuttua, Pratesi toteaa.
Tästä hyvänä esimerkkinä toimii itsekin rasismia kokenut, palkittu irakilaistaustainen jalkapalloerotuomari Mohammad Al-Emara, joka on keskeyttänyt otteluita rasistisen huutelun vuoksi. Aina ei välttämättä riitä, että säännöt ovat selkeät, tarvitaan myös ymmärrystä ja rohkeutta. Ilari Äijälän mukaan tämä pitäisi käydä läpi jokaisen urheilussa toimivan kanssa.
– Tarvitaan koulutusta ja tietoa, kaikkien pitää olla tietoisia kaikista syrjinnän muodoista. Mutta nämä ovat ihan peruskäyttäytymissääntöjä. Ei tämän pitäisi olla niin vaikeaa. Se keskustelu pitäisi vain käydä jokaisessa seurassa vaikka ennen kauden alkua, Äijälä sanoo.
– Mitä tehdään, kun katsomosta kuuluu rasistinen huuto? Tai mitä jos vastustaja huutaa sinulle jotain? Tai mitä jos omissa harjoituksissa tapahtuu jotain? Ihan ylipäänsä käydä läpi näitä tilanteita, niin pystyttäisiin myös ennaltaehkäisemään niitä. Pitää olla selvät askelmerkit, joilla viedä sitä eteenpäin.
Rasismia myös rakenteissa
Kaikilla olisi oltava urheilussa joku, jonka puoleen kääntyä. Mikäli ketään ei löydy, voi epäasiallisesta käytöksestä raportoida myös nimettömästi Et ole yksin -palvelussa. Rasismia ehkäisevät urheiluihmiset haluavat, että urheilu olisi turvallista ja yhdenvertaista kaikille. Jokaisen pitäisi saada harrastaa rakastamaansa lajia sellaisena kuin on.
Maurizio Pratesi on tyytyväinen opetus- ja kulttuuriministeriön vaatimukseen yhdenvertaisuussuunnitelmasta. Ilari Äijälän mielestä kurinpito pitäisi keskittää niin, että kaikissa lajeissa olisi yhtenäiset säännöt syrjinnästä. Ylhäältä päin tulevien ohjeiden sijaan tärkeintä heidän mielestään on kuitenkin ruohonjuuritason työ, sillä sillä vaikutetaan tehokkaimmin ihmisten jokapäiväiseen arkeen urheilun parissa.
Ilari Äijälä toivoo myös, että ihmisiä ei myöskään nosteta esiin varoittavina esimerkkeinä. Sekin voi nostaa yhteisön kynnystä puuttua rasismiin.
– Toivoisin, että siitä ei tulisi tunteiden vastakkainasettelua. Ihmiset tekevät virheitä. Tapauksia pitäisi pystyä käsittelemään rakentavassa hengessä, että ihmiset pystyisivät myöntämään virheensä ja oppimaan niistä, Äijälä sanoo.
Kampanjat, säännöt ja koulutus ovat parantaneet tilannetta, mutta toisaalta ongelma on myös rakenteellinen. Naiset ja monikulttuuriset henkilöt ovat edelleen harvinaisia urheilun johtopaikoilla. Tiedostamattomat tai tietoiset asenteet voivat näkyä pomopestejä jaettaessa tai vaikka nuorempana, aiemman juniorijoukkueen sisäisessä kilpailussa.
– Minun mielestäni urheilussa ei ole sellaista näkyvää rasismia, mutta piilorasismia on. Tämä on joukkue on ensimmäinen seura, jossa sillä ei ole ollut mitään väliä, kuka olet. Täällä on väliä vain sillä, kuinka paljon teet duunia ja kuinka valmis olet. On ollut muita seuroja, jossa en ole ollut kaikkien kanssa samalla viivalla, Tidiane Bah kertoo.
Samanlainen kokemus on Ian Uwamungulla aikaisemmista seuroistaan ennen Omnian koripalloakatemiaa.
– Olen huomannut, että jos haluat ulkomaalaisena pelata enemmän kuin suomalainen pelaaja, sinun pitää olla todella paljon häntä parempi. Kyllä sen huomaa, että aina ei kohdella samalla tavalla, Uwamungu sanoo.
Tässäkään suhteessa urheilu ei ole yhteiskunnasta mitenkään erillinen saareke. Yhteiskunnan rakenteissa on rasismia niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin. Se vaikeuttaa toimeentuloa, asunnon ja työpaikan löytämistä ja osallisuuden kokemusta. Sitä on koulutuksessa, työelämässä ja urheilussa.
– Urheilussa on ollut pitkään tällaisia vanhoja linnakkeita. Sen on huomannut kansainvälisestikin, että näistä urheilun rakenteista on nyt alettu puhua. Sillä ja sosiaalisella medialla on iso merkitys tulevaisuudessa, Ilari Äijälä päättää.
Muokkaus 26.6.2020 klo 8.20: Otsikon sitaattia tarkennettu.
Lue myös:
Brittimediat: City-ottelun rasistisen kannanoton takana Burnleyä kannattavat huligaanit
USA:n jalkapalloliitto sallii polvistumisen kansallislaulun aikana