Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25823

Koponen: ”Puolustuksemme toimi todella hyvin”

$
0
0

Jatkoajalla irronnut voitto oli Suomelle ensimmäinen MM-kisoihin valmistavissa otteluissa ja sitä kautta arvokas etenkin henkisesti. Maailmanlistan ysin kaataminen on itsessään itseluottamusta lisäävä suoritus. Koponen oli tiistain väännössä ratkaisevassa roolissa Suomen tehokkaimpana pelaajana ja hyökkäyspelin ytimenä.

– Australia on hyvä jengi, kun katsoo missä jätkät pelaavat. Heillä on NBA-miehiä ja Euroliiga-tähtiä. Tiesimme, että he ovat hyvä joukkue, mutta tänään mielestäni puolustuksemme toimi todella hyvin. Liettuassa Australia teki meitä vastaan sata pinnaa, mikä on ehdottomasti liikaa. Tänään puolustus toimi, pääsimme sitä kautta juoksemaan ja pidimme Australian hyvin kurissa, Koponen kertoi Yle Urheilulle.

Pelintekijä oli huilannut pari edellistä kamppailua jalkavamman vuoksi. Tiistaina Koponen saatiin mukaan, mutta vastaavasti Gerald Lee jr. joutui huilaamaan pikkuvamman vuoksi. Leen poissa ollessa Susijengin hyökkäyksen tehokoneistona toimivat Koponen ja Erik Murphy.

– "Junnu" kun saadaan vielä mukaan, niin päästäisiin kaikki pelaamaan kerrankin yhdessä. Erikin kanssa on kiva pelata – loistava pelimies, iso jätkä joka tuo tilaa meille takamiehille. Hakee levyjä myös hyvin ja tuo pelaamiseen mahdollisuuksia, Koponen kuvailee.

MM-kisojen alkuun on vielä noin kolme viikkoa. Suomi suuntaa seuraavaksi Strasbourgiin, missä joukkue pelaa kaksi viimeistä harjoitusotteluaan. Vastustajina ovat Australia ja Ranska. Ennen reissua Keski-Eurooppaan Susijengi leireilee Lohjalla.

Koposen mukaan pelissä riittää vielä hiottavaa.

– Meillä on vielä paljon asioita, joita voidaan parantaa paljon. Ne kun saadaan napsumaan kohdilleen kisoihin, niin uskon että olemme todella vaarallinen joukkue, Himkin pelaaja arvioi.

– Hyökkäyspäässä on paljon sellaisia juttuja, joita ei ole vielä otettu käyttöön, jotta jäisi vastustajiakin ajatellen jotain säästöön. Ne otetaan varmaan mukaan ja opetetaan Erikille. Toistaiseksi olemme pelanneet ihan peruspeleillämme.

Tiistaina iso kehitysaskel otettiin puolustussuuntaan.

– Opimme tänään vähän säätämään puolustustamme. Tuplaamme aina päätyrajan puolelta ja jengit osaavat purkaa sen. Jos teemme sen koko ajan, he osaavat rankaista ja saavat vapaita heittoja. Tänään opimme vähän lukemaan, milloin mennään ja milloin ei, ja se oli positiivinen juttu.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25823

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>