Koponen laittoi puumerkkinsä kahden vuoden jatkosopimukseen venäläisseura Himkin kanssa. Seura vahvisti tiedon verkkosivuillaan.
Susijengin tähden aiempi kolmen vuoden sopimus moskovalaissjoukkueen kanssa oli päättymässä tänä kesänä. Koponen on yhdistetty Pohjois-Amerikkaan, mutta siirto rapakon taakse jää yhä odottamaan
Verkkosivusto Sportandon mukaan uudessa sopimuksessa on pykälä, joka sallii lähdön NBA:han. Koposen NBA-oikeudet omistaa Dallas Mavericks.
Koponen, 26, on edustanut Himkiä vuodesta 2012. Sitä ennen pelintekijä taituroi Italiassa. Suomen maajoukkueessa otteluita on kertynyt kaikkiaan 106.
– Himki otti jatkosopimuksen puheeksi jo viime kesänä ja viimeisen kahden viikon ajan asiat ovat edenneet nopeasti. Himki halusi selkeästi pitää minut joukkueessaan myös tulevaisuudessa ja tulimme todella nopeasti yhteisymmärrykseen jatkosta. Todella hieno fiilis, Koponen kertoo Korisliiton tiedotteessa.