Henrik Dettmann harkitsi vakavasti koripallon jättämistä keväällä 1991, kun hän toimi HNMKY:n valmentajana. Hänen mukaansa keskeisenä syynä siihen oli Koripalloliiton toiminta. Hän viittaa Dettmann ja johtamisen taito -kirjassa saamaansa lähes puolen vuoden toimitsijakieltoon, kun oli haukkunut tuomaria.
-Yritykseni puolustautua olivat alusta asti vailla mahdollisuuksia, sillä tiesin entuudestaan, että sääntövaliokunnan enemmistö piti minua ei-yhteiskuntakelpoisena.
- Ilmoitin julkisestikin, että koripallo saisi jäädä tämän kauden jälkeen. Karskisti julistin, etten viitsinyt enää roikkua kaiken maailman mulkkujen vainottavana.
Dettmann kuitenkin yllättyi, kun liitto halusi hänet maajoukkueen valmentajaksi.
- En muista, paninko koskaan varsinaista hakemusta edes paperille, mutta suostuin ihan jo silkasta uteliaisuudesta istumaan neuvottelupöytään liiton toiminnanjohtajan Pekka Litmasen kanssa. Oli kiinnostavaa kuulla, miksi liitto halusi päävalmentajaksi miehen, jonka se vain puoli vuotta aikaisemmin oli julistanut kauheaksi yhteiskunnan viholliseksi.
Lopulta Litmanen jyräsi nimityksen yli liiton huippukoripallon johtoryhmän, joka olisi halunnut jakaa päävalmentajan tehtävän kahtia niin, että Dettmann olisi vastannut valmennuksen kehittämisestä, mutta maajoukkuetta olisi käskyttänyt Jaak Salumets.
-Vastalauseeksi valinnastani johtoryhmän kaikki kuusi jäsentä jättivät isolla metelillä paikkansa. Yhtä riitaisasti sujui nimitysprosessi, kun minut valittiin toisen kerran Suomen maajoukkueen valmentajaksi vuonna 2006. Se voi totta kai kertoa jotain minusta, mutta kyllä se kertoo aika paljon myös suomalaisesta urheilujärjestötoiminnasta.
Dettmann viittaa tapaukseen, kun Koripalloliiton tuore toiminnanjohtaja Markku Salmikivi kysyi, olisiko hän kiinnostunut huippu-urheilujohtajan tehtävästä.
-Vastattuani myöntävästi Salmikivi vei asian Koripalloliiton hallitukseen. Toiminnanjohtajan yllätykseksi kokouksessa nostettiin esiin toinenkin ehdokas, entinen koripalloilija, jonka valmentajasopimuksen hänen suomalaisseuransa halusi saada puretuksi.
Äänestyksessä äänet menivät tasan. Ratkaisu jäi puheenjohtaja Pentti Arajärven varaan, joka noudatti toiminnanjohtajan esitystä.
-Arajärvi siis ratkaisi valintani, vaikka minulle selvisi myöhemmin, että olimme Arajärven kanssa monissa koripalloasioissa kovin eri linjoilla. On hämmästyttävää, miten suurta vastustusta persoonani herätti suomalaisissa koripallopäättäjissä vielä vuonna 2006. Ehkä herättää vieläkin. Viime vuosien menestyksen jälkeen vain yksi silloisista kampittajista on tullut pyytämään reilusti anteeksi, muut luimistelevat yhä koloissaan.
Saksan liiton kanssa jäätävät välit
Dettmannilla oli ongelmia myös Saksassa. Kun hallitseva mestari jäi vuoden 1995 EM-kisoissa alkulohkoon, Dettmann sai puhelun Saksan koripalloliiton varapuheenjohtajalta Wolfgang Hilgeriltä.
-Hän kysyi, olisinko kiinnostunut neuvottelemaan Saksan maajoukkueen päävalmentajan tehtävästä. Olinhan minä.
Dettmann allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen maaliskuussa 1997. Tämä ei jäänyt tähän.
Indianapolisin vuoden 2002 MM-kisoihin lähdettäessä Dettmann oli valmentanut Saksaa jo viisi vuotta.
Lähtöpäivää edeltäväksi illaksi oli sovittu harjoituspeli Kreikkaa vastaan. Dettmann kirjoittaa, että Dortmundin halliin ahtautui niin paljon väkeä, että lippukassat ruuhkautuivat, ja pelin alkua piti siirtää.
-Se hermostutti minua, sillä lentomme lähti seuraavana aamuna kello 5.30. Pelin jälkeen meille oli sovittu illallinen, mutta kaiken sähläämisen jälkeen pöytään päästiin vasta puolenyön jälkeen. Aamulla sain kuulla, että yksi liiton pomomiehistä oli alkanut istua pelaajien kanssa yötä, koska pelaajien ei hänen mielestään kannattanut mennä nukkumaan.
Lentokentällä koripallojoukkueen isot varustesäkit eivät meinanneet mahtua koneeseen. Tämä viivästytti lentoa, minkä vuoksi saksalaiset myähästyivät Frankfurtissa jatkolennolta.
- Jouduimme odottamaan kentällä kuusi tuntia seuraavaa konetta. Vasta siinä vaiheessa minulle selvisi, että olisimme voineet alun perinkin lähteä myöhemmällä koneella, mutta se olisi maksanut liitolle kuusituhatta euroa enemmän, joten johtajat olivat nuukina miehinä valinneet aamukoneen. Mitenkähän suuri osa niistä rahoista oli palanut liiton pomojen isännöimissä illanistujaisissa?
Dettmann myöntää nyt, että tämä tilanne sai hänet hermostumaan.
- Valmentajan ei ollut helppo vaatia pelaajilta täydellistä sitoutumista, jos liitto pihisteli heidän lentolipuissaan. Frankfurtissa yritin paikata tilannetta ehdottamalla, että pelaajien pitäisi päästä bisnesluokkaan. Se ei ollut kohtuuton toive, olihan pelaajien keskimitta selvästi yli kahden metrin. Silloin liiton johtajat päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen ja sopia keskenään, kenelle pelaajista ostettaisiin bisnesluokan lippu ja kenelle ei.
Kun pelaajille selvisi lippujonossa, että heidät oli jaettu bisnesluokkaan ja turisteihin, Dettmannin mukaan he pahastuivat niin, että kieltäytyivät nousemasta koneeseen.
- Paremmille paikoille päässeet olivat selkkauksesta yhtä vihaisia kuin turistitkin. Liiton edustajat komensivat minua pitämään pelaajille ankaran puhuttelun, mutta siihen minä en suostunut, koska mielestäni pelaajat olivat oikeassa. Vasta kun lentokoneen kapteeni tuli henkilökohtaisesti kutsumaan pelaajat koneeseen, pääsimme lähtemään.
Dettmannin mukaan välikohtaus aiheutti vakavan välirikon hänen ja liiton johtajien välille.
- He katsoivat, että olin uhmannut heidän arvovaltaansa asettumalla tilanteessa pelaajien puolelle. Siinä he olivat tietysti aivan oikeassa. He olivat omalla sähläämisellään aiheuttaneet tilanteen, jossa minun oli ollut pakko valita johdon ja joukkueen välillä.
Dettmannin mukaan koko MM-turnauksen ajan hänen ja liiton miesten välit olivat jäätävät.
- Omalla tavallaan selkkaus tiivisti minun ja pelaajien välistä suhdetta, millä saattoi olla merkitystä Saksan menestykselle.
- Ei minua kuitenkaan voinut erottaa, kun joukkueen ja valmentajankin kaulassa riippui MM-pronssia. Johtajien täytyi odottaa kostolleen sopivampaa tilaisuutta.
Dettmannin ura Saksan valmentajana katkesi vuotta myöhemmin Ruotsin EM-kisojen jälkeen.