Suomen naisten koripallomaajoukkue taisteli EM-karsintaottelussa Ruotsia vastaan voitosta viimeisille minuuteille asti. Ennakolta suurena altavastaajana otteluun lähtenyt suomalaisryhmä onnistui pelisuunnitelmassaan ja onnistui loukkaantumisista ja virhevaikeuksista huolimatta laittamaan naapurin tiukoille.
- Tänään osoitimme, mistä joukkue on tehty ja miltä tulevaisuus näyttää. Taistelimme erinomaisesti tuollaista joukkuetta vastaan kaiken tämän epäonnen jälkeen ja tulevaisuus on kyllä valoisa, Tiina Sten summasi ottelua.
Joukkueessa toiseksi eniten maaotteluita pelannut Sten, 30, oli yksi Suomen pelaajista, jotka joutuivat vääntämään tosissaan Ruotsin 196-senttistä WNBA-pelaajaa Amanda Zahuita vastaan. Pestiä ensin hoitanut sentteri Minna Sten joutui jo ottelun alussa virhevaikeuksiin ja Vilma Kesäsen loukkaannuttua koko Suomen joukkue joutui mukautumaan muutoksiin.
- Uskon, että opimme tästä paljon ja ymmärrämme, että voimme kilpailla Euroopan huippujoukkueita vastaan. Ruotsissa tulee varmasti tiukka ottelu, harmi vain että siihen on yli puoli vuotta aikaa. Toisaalta ehdimme treenaamaan hyvin välissä, Sten arvioi.
Päätoiminen harjoittelu näkyy otteluissa
Suomi jatkaa EM-karsintoja vasta marraskuussa, kun ensin on vuorossa kotiottelu Espanjaa vastaan ja sen jälkeen lohkon päätösottelu Ruotsissa. Joukkue lähti vuoden 2017 EM-karsintoihin uudella ilmeellä, kun viime kesänä maajoukkueen peräsimeen siirtyi Katajan miesten Korisliigan mestaruuteen luotsannut Pekka Salminen.
Stenin mukaan muutos on ollut tervetullut ja hyvin käynnistyneen projektin tuloksia alkaa olla jo havaittavissa.
- Kaikki ovat todella innoissaan ja itselläkin on ihan uudestisyntynyt olo. Menee kuitenkin vielä muutama vuosi, että tuloksia alkaa näkyä samalla lailla kuin miesten puolella aiemmin. Koko ajan naisten toiminta menee ammattimaisempaan suuntaan ja sitä kautta saadaan tasoa nostettua maajoukkueessakin, Sten arvioi.
Vaikka Suomen ja Ruotsin välinen piste-ero ottelussa oli pieni, rakentuvat joukkueet täysin erilaisille pohjille. Ruotsissa naisten koripallo on mennyt viime vuosien aikana harppauksin eteenpäin ja joukkue on täynnä ammattilaispelaajia. Suomessa ammattilaisuus on suurimmalle osalle pelaajista vain haave.
- Jos pystyy harjoittelemaan päätoimisesti, niin kyllähän se näkyy myös maajoukkuepeleissä. Ruotsin joukkueessa kaikki ovat ammattilaisia ja pelaavat huippujoukkueissa, pari jopa naisten NBA:ssa. Meillä taas hyvänä esimerkkinä yksi pelaaja joutui koko maajoukkueleirin ajan tekemään täyttä työpäivää treenien välissä, Saksassa ammattilaisena pelaava Sten kertoi.
- On täysin eri tilanne tulla kilpailemaan, kun on monta vuotta vain harjoitellut ja pelannut. Meillä on 4-5 ammattilaista, kun taas heillä on 40 ammattilaista, joista valita kenet he haluavat joukkueeseen.