Suomen lupaavimpiin koripalloilijoihin kuuluva Anton Odabasi sai täksi kaudeksi unelmapestin yhdestä Euroopan kovimmista sarjoista, kun hän teki sopimuksen Turkin liigassa pelaavan Trabzonsporin kanssa. Odabasin vastuu on jäänyt kuitenkin vähäiseksi, mutta 21-vuotias laituri ei ole menettänyt uskoaan.
Turkin sarjaa on takana 16 kierrosta, mutta Odabasi on päässyt pelaamaan ainoastaan kahdeksassa ottelussa hajaminuutteja.
- Tällä hetkellä minuutit ovat pieniä. Harjoituskaudella sain paljon vastuuta ja treenit ovat menneet tosi hyvin, mutta peliaikaa ei ole tullut. Jos peliaikaa tulisi, niin tämä olisi täydellinen paketti, sillä liiga on tosi kova ja harjoitusympäristö huippuluokkaa, Odabasi kertoo.
Syitä vähäiseen vastuuseen Odabasi ei ole saanut valmentajalta.
- En ole saanut sille selitystä ja olen sitä itsekin miettinyt. Olen pyrkinyt vain tekemään harjoituksissa asiat paremmin. Jos tietäisi syyn, niin sitä tietenkin tekisi kaikkensa niiden asioiden muuttamiseksi.
Odabasin tilanne on sikäli kimurantti, ettei peliaikaa ole myöskään mahdollista saada muualta. Seura ei ole halukas päästämään Odabasia lainalle tai siirtymään toiseen seuraan.
- Olen saanut positiivista palautetta koko organisaatiolta ja managerilta eivätkä he halua missään nimessä luopua minusta. Olen yrittänyt pitää harjoittelun tason kovana, että valmentaja ehkä vaihtaisi peluutuslinjaansa, mutta tällä hetkellä olemme menneet kuuden amerikkalaispelaajan voimin, muttei sekään ole oikein toiminut. Uskon ja toivon, että tilanteeseen tulee muutosta, Odabasi toteaa optimistisena.
Pattitilanne ei ole lannistanut Odabasia eikä vuoden 2015 20-vuotiaiden B-sarjan EM-kilpailujen parhaaksi pelaajaksi valitun laiturin mieli ole matalalla tilanteen takia. Odabasi uskoo näyttöpaikan avautuvan ennemmin tai myöhemmin.
- Tällaiset asiat kuuluvat urheiluun ja tulee vaikeita hetkiä. Ne vain kasvattavat ja näyttävät lopulta miten kovasta kaverista on kyse, ja on pyrittävä kääntämään ne positiiviseksi. Missään nimessä en ole luovuttamassa ja uskon hartaasti vastuuta tulevan.
Odabasi siirtyi nuorena jo suurseura Fenerbahcen riveihin, mutta läpimurto jäi siellä tekemättä pitkäaikaisen loukkaantumisen takia. Sen jälkeen hän pelasi Korisliigaa Hongassa ja Seagullsissa ennen kuin palasi viime kaudella Turkkiin ja pelasi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla olevan Denzili Basketin joukkueessa. Vaikka peliaika on ollut kortilla Trabzonsporissa, pitää hän silti kokemusta hyödyllisenä.
- Harjoitukset ovat suurimpia eroa. Täällä on kymmenen kaveria, jotka ovat täysammattilaisia ja pelanneet NBA:ssa, Euroliigassa tai useita kausia Turkissa. Harjoitusten intensiteetti ja kilpailu on ihan eri luokkaa kuin mitä olen aiemmin kokenut. Ei tämä ole mennyt ihan tyhjästä ja kehitykseni kannalta tämä on ollut mielestäni positiivinen kokemus.
Harjoittelun ja pelaamisen ohella Odabasi käyttää vapaa-aikansa opiskeluun, vaikka peliuraa on vielä vuosia edessä. Hän on ottanut kursseja Helsingin avoimessa yliopistossa.
- Olen oppinut niistä yhtä sun toista. Olen ottanut kursseja ravitsemusfysiologiasta ja kansanravitsemuksesta ja seuraavaksi otan oikeustieteellisen kursseja. Ne asiat ovat omaa mielenkiintoani lähellä ja saa sitten nähdä kumpi kiinnostaa enemmän, Odabasi valottaa.
Salttu Forsström