Suomalaislupaus Lauri Markkasen edustama Arizona Wildcats palasi koripallon NCAA-sarjassa voittojen tielle kaatamalla kotikentällään Stanfordin pistein 74-67 (35-32). Tulos oli tärkeä, sillä viime ottelussaan Wildcats otti tylysti nokkiin konferenssikakkoselta Oregonilta.
Alkukauden kuumaan vireeseensä verrattuna tahmeammin viime otteluissa esiintynyt Markkanen aloitti jälleen viileästi. Ensimmäistä puoliaikaa värittivät ohiheitot, hyökkäyspään menetykset ja muutama unohdus omassa puolustuspäässä.
Stanford-puolustus myös merkkasi tarkasta heittokädestään tiedetyn suomalaislaiturin tarkasti. Tv-kamerat näyttivät, kuinka valmentaja Sean Miller ohjeisti suomalaislupausta vaihtopenkillä. Vinkit taisivat auttaa, sillä Markkanen sai avausjakson puolessa välissä viimein avattua pistetilinsä tyylikkäällä kolmen pisteen heitolla.
Myös Arizona oli alussa ahtaalla, kun pirteästi pelannut Stanford karkasi heti kättelyssä seitsemän pisteen johtoon. Arizona pääsi kuitenkin kotiyleisönsä tukemana peliin kiinni ja kiri puoliaikaan mennessä tasoihin ja ohi: toiselle jaksolle mentiin Wildcatsin 35-32-johdossa.
Markkanen ratkaisijana
Toinen erä kulki Arizonan johdossa aina viimeisille minuuteille asti, Stanfordin pysyessä alati parin pisteen päässä kannoilla. Markkanen pysyi kylmänä ja viskasi erän puolivälissä kaksi vapaaheittoa ohi.
Mutta kun hätä kävi suureksi, joukkueensa parhaimmistoon ellei jopa parhaaksi pelaajaksi kauden aikana noussut suomalaislupaus astui esiin. Pari minuuttia ennen loppua Markkanen pussitti varmasti kaksi vapaaheittoa nostaen Wildcatsin jälleen viiden pisteen johtoon. Stanford kiri tasoihin, mutta Markkanen päätti pyristelyn pussittamalla vaikean kolmen pisteen heiton kulmasta.
Stanford joutui rikkomaan ja Markkasen seuratoverit kaunistelivat loppuminuutin aikana loppulukemiksi 74-67. Markkasen tyylikäs kolmonen jäi silti ottelun voittokoriksi. Suomalainen kirjasi ottelussa yhteensä 8 pistettä ja 28 peliminuuttia. Pelitilanneheitoista vain kaksi yhdeksästä meni sukasta sisään. Arizonan paras pistemies ottelussa oli Allonzo Trier.
Videon kuvalähde: ESPN