Suomi ja Italia iskevät lauantaina yhteen koripallon EM-kisojen neljännesvälierässä Istanbulissa. Susijengin loistavat peliesitykset Helsingissä pelatussa alkulohkossa on huomioitu Italiassa. La Repubblica -lehti ennakoi, että lauantain mittelöstä tulee tiukka taistelu, mutta Italia raivaa tiensä kahdeksan parhaan joukkoon.
- Markkanen (Lauri) ja kumppanit ovat virittäneet ansan sinisille (italialaisille), La Repubblica -lehti otsikoi lauantain kamppailua käsittelevän ennakkojuttunsa.
Italialaislehti kirjoittaa, että Susijengin pelaajista Petteri Koponen ja Teemu Rannikko tunnetaan Italiassa jo aiemmilta vuosilta. Mutta Susijengin ykköstähti Lauri Markkanen on hämmästyttänyt myös italialaisia.
- Suomen joukkueen nouseva tähti Lauri Markkanen on pelannut ilmiömäisesti. Markkasen vahvuuksia ovat pituus (213 senttiä), vaan hänellä on paljon muitakin kykyjä ja lahjakkuuksia, italialaislehti kuvailee.
- Kuka muistaa vielä Pekka Markkasen (Laurin isän) 17-18-vuotiaana? Hänkin oli hyvä pelaaja, mutta ei kuitenkaan yhtä tappava kuin Markkanen, lehti vertailee.
Italiassa odotettiin, että pudotuspelien ensimmäiseksi vastustajaksi tulisi Ranska, Slovenia tai Kreikka. Mutta lopulta kävikin, että vastaan marssii Suomi.
- Vasta lauantaina saadaan vastaus, oliko Suomen tuleminen vastustajaksi siunaus Italialle, lehti mietiskelee.
EM-kisojen neljännesvälierä Suomi – Italia lauantaina. Suora lähetys TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle Puheessa klo 18.15 alkaen.
Lue lisää:
Susijengi saamassa tärkeän pelaajansa takaisin – "Tätä peliä ei voi jättää väliin"